Kirjaessee

 

A. Niin kopea, ettei edes piru veljeksi kelpaa

 

 

Luin Veikko Huovisen kirjoittaman pokkarin nimeltä Joe-Setä. Kirjan ensimmäinen painos ilmestyi 1988. Tämä kirja on kahdeksaspanos vuodelta 2010. Kirja sisältää viisitoista histehistä tarinaa Josef Stalinista ja hänen vallankäytöstään. Huovinen käyttää kirjassaan mustaahuumoria, mikä ei jätä arvailunvaraan. Josef Stalinin elämää armottomana diktaattorina pääsee tähyilemään milloin etäältä ja milloin läheltä. Kirja on kuin elämän kerta, joka on koottu sanoiksi 167 sivuun. Kirja antaa kattavan kuvan Stalinin vaikeista lapsuuden ajoista, yksinäiseen lähtöön. Kirja on suurelta osin tositapahtumaa. Lukijan arvoitukseksi jää, mikä on totta ja mikä on kirjailijan fantasiaa.

 

 

Päähenkilönä on entisen neuvostoliiton diktaattori Josef Stalin. Stalinin vaikea lapsuus 1880- luvun gorissa ei ollut itsestään selvyys. Hän asui äitinsä Jekaterinan kanssa pienessä vaatimattomassa talossa. Hänen isänsä aloitti juopettelemaan Stalinin ollessa hyvin nuori. Siitä johtuen Stalin ja hänen äitinsä Jekaterina joutui muuttamaan useasti. Stalin pyrki nuoruusvuosina pappien ja piispojen pojille tarkoitettuun kouluun. Lopulta hän pääsi Gorin hengelliseen kouluun. Hän menestyi siellä hyvin ja oli parhaimpia oppilaita. Hän siirtyi sen jälkeen Tbilisin pappiseminaarin, jossa mesnestystä ei tullut.

 

 

Kirjassa valtaa pitää Stalin. Stalinin vallankäyttö on armotonta diktatuuria. Hänen alaisen, kansalaiset ja palvelijat suorastaan pelkäävät tätä viiksekästä diktaattoria. Kotonaan hän saattaa joskus rähjätä palvelijoilleen ja tämän vuoksi heidän täytyy olla jatkuvasti varuillaan. Itse jos olisin palvelijoiden asemassa, niin lähtisin pian. En jaksaisi olla jatkuvasti varuillaan, että mistä Stalin seuraavaksi ärähtää. Lomaillessaan Stalin ei mieti työasioita. Hän rentoutuu käyttämällä runsaasti alkoholia, savukkeita ja syömällä hyvää ruokaa. Hän myös pitää kovasti metsästyksestä, jota hän harjoittaa iltaisin.

 

 

Kansaakohtaan Stalin ei paljon tekemisissään säästellyt.

Hän teki monia puhdistuksia Neuvostoliitossa. Hieman samaan tapaan kuin Adolf Hitler aikanaansa. Diktaattorin ei ilmeisesti tarvinnut kuin vihata tiettyjä ihmisiä, joka oli hyvä syy teloitukseen. Kirjassa kerrotaan Stalinin karusta sielusta. Hän piti eläinten tappeluista ja nautti kuinka toinen osapuoli tekee kuolemaa. Tämä kuvastaa hänen älytöntä mielikuvaansa. Kirjaa lukiessani tulee mieleen, että mikä laittaa ihmisen tappaan miljoonia ihmisiä. Onko se sairaus vai jokin verenhimo? Sitä ei moni historoitsijakaan tiedä.

 

 

Kirja etenee kronologisessa järjestyksessä kohti Stalinin lähtöä. Kirjan alussa kerrotaan enemmän Stalinin lapsuudesta ja loppuakohti aihe siirtyy sodan aikaisiin vaiheisiin.  Kaikki hänen elämän vaiheet ovat kiinnostavia, mutta erityistä kiinnostusta minussa herätti Stalinin elämä vapaa-ajallaan. Kaikki tietävät pääpiirteissään, minkälainen hän on on ollut diktaattorina, mutta ei sitä mitä hänen elämäänsä kuului työn ulkopuolella. Hän piti paljon metsätöistä. Hän raivasi itse omaa metsäänsä siistimmäksi. Mietin jossain kohtaa, että miksi hän itse raivasi niskalimassa metsiään eikä käskenyt jonkun toisen tehdä sitä. Ilmeisesti se oli yksi hänen mielipuuhistaan.

 

 

Jatkuvan tupakoinnin ja alkoholin siemailun seurauksena hänellä oli korkea verenpaine. Tästä saattaakin johtua lukuisat unettomat yöt ja raivokohtaukset. Viimeisempinä hetkinään lääkäri käski, että saunaan meneminen on kielletty johtuen korkeasta verenpaineesta. Diktaattorimaisen tottelemattomana hän kuitenki meni saunaan. Palatessaan takaisin huoneeseensa hän kupsahti sängylleen, jonka jälkeen lahttialle. Stalin oli saanut sairaskohtauksen. Huoneeseen ei kukaan palvelijoista uskaltanut mennä ilman Stalinin lupaa. Viimein yksi palvelijoista ajatteli mennä katsomaan ,että kaikki olivat kunnossa, kunnes hän näki Stalinin makaavanlattialla. Ihmettelen vain, että eikö Stalin tosiaankaan pitänyt minkäänlaista ääntä saadessaan sairaiskohtauksen 5. maaliskuuta 1953.

 

Huovisen kuvaus Stalinin elämästä on mielenkiintoinen ja säväyttävät, mutta paljon murhetta ja pahoja asioita Stalin sai myös aikaan. 

14.11 Kolumni tehtävä

Lapsi ei tietoa pelkää

a) Kreeta Onkeli kuvaa kuinka 1970-luvulla päivän kohokohta oli, kun kello 11 keskisuomalainen kilahti postilaatikkoon. Hän korostaa, että nykypäivän lapsia ei voi suojella kasvattamalla heitä tynnyrissä. Nuoria pitäisi lapsesta asti opettaa lukemaan paperiuutisia, niin todellisuuden kuva maailmasta tulisi paremmin esiin . Lopuksi hän toteaa, että nykylapset ovat kasvaneet visuaalisuuteen.

b) Tekstin teesi: Nykypäivän lapset pitäisi opettaa lukemaan sanomalehdistä
uutiset, jotta he saavat vääristämätöntä tietoa maailmasta.

c) Kreeta Onkeli kirjoittaa kolumnissaan '' Lapsi ei tietoa pelkää''( Helsingin sanomat 4.4.2011) siitä, että nykypäivän lapsille pitäisi opettaa uutistenlukua sanomalehdistä, jotta kuva todellisuudesta ei piiloudu.

Kommentti:

Kolumni on kirjoitettu mielestäni sopivan tiukalla sävyllä. Se ei jätä mitään miettimisen varaan vaan se on karua faktaa maailmasta. Olen samaa mieltä, että lapsia pitäisi opettaa lukemaan uutisia lehdistä. Kun luet uutisia, niin pysyt ajan tasalla maailmantapahtumista ja niiden karuudestaan. Nykynuori ei välttämättä tiedä mitä maailmassa tapahtuu, joka johtaa yleissivistymättömyyteen. Kolumnissa on hyvin puristettu ydin , mitä halutaan sanoa.

Ruoalla leikkimistä

a) Susanna Kauppi kertoo kuinka maailma on muuttunut ruoka-asioissa. Tänä päivänä nirsoillaan ruuan suhteen. Jos liha on yli tai ali paistettu, niin siitä sanotaan. Ruoka ohjelmissa tökitään, maiskutetaan ja arvostellaan jyrkästi syömäkelpoista ruokaa. Lopuksi hän totetaa, jos ateriaa haukkuu ja arvostelee, niin saa kyllä nopeasti syödä yksinään.

b) Tekstin teesi: Pitäisi arvostaa sitä ruokaa mitä saa.

c) Susanna Kauppi kirjoittaa kolumnissaan '' Ruoalla leikkimistä''(Etelä-Saimaa 10.12.2012) siitä, kuinka nykyään ruuan nirsoilusta on tullut hyväksyttävää. Hänelle ruoka on enemmänkin subjektiivisen nautinnon sijaan sosiaalinen tilanne.

Komentti:

Olen Susanni Kaupin kanssa samoilla linjoilla ruokaohjelmien suhteen. Se on minusta ruoan väärin käyttöä. Maailmassa nähdään nälkää ja länsimaalaiset arvostelevat kehtaavat vielä arvostella kalliista raaka-aineista valmistettua ruokaa. Siitä on tehty enemmänkin taiteenlaji. Itselläni on samanlaisia kokemuksia siitä, että kaikkea pitää maistaa. Muuten ei opi. Mielestäni perinteiset ruokatavat ovat ne oikeat tavat. Syödään kaikkea, kehutaan ruokaa vaikka se ei olisi mieleistä ja eikä heitetä hyvää ruokaa suoraan roskiin. Kauppi tuo esille hyvin omat mielipiteensä sekä kertoo sarkastisesti nykypäivän nirsoilusta ruokaa kohtaan. Lopuksi hän tiivistä mitä voi käydä, jos alkaa nirsoilla saamaansa ruokaa.